Rakennusmoodilla valmistui hiljattain julkisivuremontti, jonka kohteena oli Toivo Korhosen suunnittelema moderni rakennus Asunto Oy Isokaari 42. Työnjohdosta kohteessa vastasivat työmaapäällikkö Ville Vuokila ja työnjohtaja Teemu Hyytiäinen Rakennusmoodilta. Marko Härkösen (hallituksen jäsen) mukaan harkitut mittasuhteet ja pelkistetyt yksityiskohdat asettivat toteutuksen rakennevahvuuksille ja liittymille tiukkoja reunaehtoja. ”Erinomaisella yhteistyöllä ja tinkimättömällä työmaa-aikaisella ongelmaratkaisulla, jossa hyödynnettiin taloyhtiön omaakin osaamista, kerrostalo palautui kokonaisuudessaan arvoiseensa loistoon,” Härkönen kertoo.
Oman haasteensa toi alakerrassa toimiva ruokakauppa joka oli toiminnassa koko remontin ajan, kerrostalon piti säilyä koko remontin ajan myös asuttavana. Janne Ape (hallituksen jäsen) kehuu Rakennusmoodin työmaajärjestelyjä, joka huomioi kaikki työvaiheet ja piha-aluetta rajattiin työmaakäyttöön vain muutaman autopaikan verran. Työmaa pysyi siistinä ja urakka toteutettiin kahdessa vaiheessa, jolloin koko rakennusta ei tarvinnut huputtaa samanaikaisesti.
Kehuja keräsivät myös työskentelyajat ja niissä pysyminen sekä monikanavainen viestintä, joka piti asukkaat ajan tasalla koko hankkeen ajan. ”Arvostin urakoitsijan joustavuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä sekä aitoa halua huomioida asukkaat ja asumisviihtyvyys remontin aikana,” hallituksen puheenjohtaja Jenny Savikko tähdentää. Vaikka urakan aikana kohdattiin haasteita, reagoitiin niihin hänen mukaansa nopeasti ja ratkaisukeskeisesti hyvässä yhteistyössä.
”Keskusteluyhteys urakan johtoon oli avoin ja toimiva koko projektin ajan. Yllätyksistä huolimatta pysyttiin aikataulussa, ja kokonaisuus eteni hallitusti hyvässä hengessä.”
Koko hallitus kehuu lopputulosta erinomaiseksi ja he suosittelevat Rakennusmoodia vastaaviin projekteihin jatkossakin.

